Gilis Part 1: Air

Tälle saarelle saavuttiin 23.9

IHMEELLINEN MERI

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit -
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.
- Edith Södergran- 
 

　
Pyörtääkö vene juuri ennen Airia? Pääsemmekö me koskaan Gileille? Vai ovatko ne saaret vain joku suuri tarina, jonkun illusio, jota kuulopuheena levitetään? Jalat koskettavat maata, on pakko uskoa. Vastaan kävelee nauravainen kaveri, Evan McGregor tai Ivan, joka tarjoaa bungalovejaan halvemmalla kuin kukaan muu.

 

Tällä saarella ei oikeastaan tunnu olevan muita kuin lemmenpareja. Onko täällä romanttista? En enää muista, mitä se tarkoitti. Matkustin tänne neljän pojan kanssa eikä mikään muu sana kuvaisi tätä vähemmän. Pariskunnat vain syövät, makaavat jossain elottomina tai kantavat viiden kilon romaaneja, joita ovat lukevinaan. Tuollasia juttuja täällä toisaalta kuuluu tehdäkin. Mekin relataan, relataan ja relataan. Sukelluskurssi tuntuu liian raskaalta pitkän matkustamisen jälkeen, mutta snorklaus on sopiva tapa kuluttaa yksi päivä.

Olen snorklannut Thaimaan Krabilla ja Egyptin Punaisessa meressä. Ja sitten jonain päivänä ilmeisesti vain unohtanut, miten kivaa se on. Kirjassa Sinä päivänä joku kirjan hahmoista sanoi, että snorklaus on lapsia varten. Aika monet kivat jutut teilataan noin. Airilla korallit alkavat aivan rannasta, ja samoin alkaa elämä. Kalat kaikissa maailman väreissä ja muodoissa. Kilpikonnan selän päälläkin pääsi joku sukeltamaan. Nyt ei ole enää pakko kokeilla laitesukeltamista. Se on välttämättömyys. 

Mutta mitä tapahtui McGregorille? Majoituimme hänen bungaloveihinsa, joiden lattialankut ovat lähes irti, sähköt poikki eikä vessaan ole esimerkiksi ovea. Toisaalta nämä mökit ovat rauhallisella rannalla, josta avautuu näkymä auringonlaskuun tulivuoren taa. Ilmanvaihto toimii, kun ihan kaikkia seiniä ei ole ja terassillakin on sänky. "No mosquitoes" ja kaikkien meidän kehoissa jylläävät malarian vastaiset antibiootit.

Myöhemmin käy ilmi, että suihkusta tulee merivettä; "Hassua ihan kuin pesisin tätä merivettä pois merivedellä? Mm-m, samaa suolaahan tämä". Toisessa bungalovissa asuu myös herra hiiri, mutta Balillakin on rottia vilistänyt kaupoissa, ravintoloissa ja olipa kerran koulussakin opettajattaren pöydällä. Valot syttyvät kuin tilauksesta, kun tyttömäisesti vain ajattelinkin hiusten föönaamista. Itse asiassa koko ajan jossain osassa saarta toimivat sähköt.

Lopulta saa nukahtaa aaltojen ääniin. Ymmärrän nyt ne kaikki "Aaltojen ääniä" nimellä kulkevat cd-levyt; ei ole rauhoittavampaa ääntä silmien sulkeuduttua. Eikä mikään ole tämän avarampi tila aaltojen soida. Hiljainen, pimeä saari jälkeen Lombokin, ennen Menoa.