Something Natural

Suihkussa ollessani kuuntelin ympäröiviä ääniä siitä, miten yhteen sekoittuivat ulkoa tuleva moskeijan rukouskutsu, alakerran suomi ja jostain kantautuva hindulainen musiikki. Varsinainen coctail ja kirsikkana päällä vielä eläinten äänet. Muslimien elokuun ensimmäisenä päivänä tänä vuonna alkanut ramadan on pian päättymässä. Indonesiassa on valtava muslimiväestö ja vaikka Balin pääuskontona onkin vielä paljon näkyvämpi hindulaisuus, niin tässä maassa nyt on se valtava muslimiväestö. Islamin harjoittajat ovat rauhoittuneet ramadanin viimeisellä viikolla rukoilemaan, lukemaan koraania, paastoamaan, antamaan lahjoituksia, olemaan kaikin tavoinsa hengelllisempiä ja uskoakseni odottamaan niitä öitä.

Eniten ramadan tuntui näkyvän Denpasarissa eli Balin pääkaupungissa. Tuolla useimmat kaupat ovat olleet suljettuina ja liikenne hiljaisempaa. Vain pari kolarin tapaista tullut nähtyä. Denpasarissa ei paljon länsimaalaisia ihmisiä näy eivätkä sitä opaskirjat suosittele. "Ei mitään nähtävää" taisi olla tyhjentävä lause. Me olemme käyneet tarkastamassa siellä koulumme, mikä näytti oikein kivalta. Kuta taas ei rauhoitu koskaan. Tänään ranta oli mustana surfareita ja aallot olisivat olleet sopivat meillekin. Vielä odotetaan, että yhden matkamiehen kuume laskee, jotta voidaan nousta laudoille.

Teimme eilen matkan Ubudiin. Otimme kaksi taxia päiväksi ja kävimme matkan varrella myös muun muassa hopeapajassa ja katsomassa kankaiden kirjontaa. Ubud on kuuluisa eri taidemuodoista, tansseista ja rituaaleista, mitkä tekevät siitä täällä kulttuurin pääkaupungin. Ubud on tästä pohjoisempana sisämaassa, joten matkaan meni jonkin verran. Toisaalta täällä etäisyydet ja ajankulu ovat aivan omassa suhteessaan. En ole katsonut kelloon viikkoon, mutta olisiko sinne mennyt puolitoista tuntia autolla. Poikien taxikuski kertoi matkalla kaikkea maan ja taivaan väliltä kuten nyt vaikka sen, että oli syntynyt keskosena ja mikä oli erään sukulaismiehen kohtalo. Meidän tyttöjen kuski taas näytti kovin nuorelta, ja kas vain, hän ajoikin isoveljensä taxiluvilla. Yritin saada keskustelua aikaiseksi, mutta kielimuurin vuoksi jäimme tasolle "Selamat siang".

Ubudissa meidät puettiin kauniisiin kankaisiin temppeliin astumista varten. Vähän minua kyllä häiritsi se, että yläosani ei ollut konservatiivinen ja sellainen, jonka kuvittelisin olevan sopiva temppeliin. Kukaan ei kuitenkaan pyytänyt peittämään olkaipäitä tai muuta sellaista, vaan kehuivat vaan kauniiksi vaatettaessaan. Temppelissä oli sellainen rauha kuin vain temppeleissä. Naiset asettelivat kukkia korviemme taa ja lauloivat "Sariii, saaaari, sariii, saaaarii" mantrana. Toki he toistelivat vähän myös muita sanoja, mutta meitä alkoi niin kovin naurattaa tuo tilanne. Se oli jumalallinen hetki, joten yritin naamioida nauruni hymyyn.

Täällä toistuu sana "sari" muutoinkin joka paikassa. Aluksi meinasin ottaa aina valokuvan, kun näin sari-nimisen kaupan tai hotellin. Sitten kaimoja alkoi näkyä katuina, baareina, toimistoina, erinäisinä elintarvikkeina, kaupunginosina... Sain myös monesti merkitsevämmän hymyn kertoessani henkilötietoni. Aamiaisella juomme mehua, joka on "sari" ja niinpä pojat sitten kysyivät Timiniltä, että tarkoittaako se appelsiinia vai mitä. No ei tarkoita (heh heh), vaan hän käänsi sen englanniksi, että "something natural, original flavour". Tämän blogin nimellä on tavallaan kaksoismerkitys.

Ubudissa kasvaa myös kaistale sademetsää, jossa kävimme Monkey Forestissa apinoiden kiusattavana. Yhden meistä sanoin; "Tämähän on kuin kummitusjuna". Minä pidän apinoista. (Noin, tuli taas kerrottua jotain tärkeää.) Pidän niiden inhimillisyydestä (voihan niin sanoa), älykkyydestä, hauskuudesta ja viekkaudesta. Thaimaassa olisin voinut kuvata apinoita tuntikausia, vaikka yksi pissasi minua kirjaimellisesti silmään, kun toinen samaan aikaan varasti huulirasvan kameralaukusta. Mutta tuo apinoiden metsä vilisi heitä. Pidin järkkäriäni rintaani vasten, ettei sitä vietäisi ja yksi meistä joituikin näiden varkaiden uhriksi. Hauska paikka, suosittelen kaikille, jotka tykkäävät huvipuistoista.

Sademetsästä siirryttiin markkinoiden humuun. En ole mikään varsinainen shoppaaja, joten yhdet sandaalit ostettuani vetäydyin katselemaan ja kuvaamaan sitä värisadetta. Ostan yleensä kaiken pienistä kaupoista, missä on pieni tarjonta. Runsaan tavaran keskellä päähäni iskee ajatus; "Hei, en tarvitse oikeastaan mitään näistä". Tai sitten olen vain niin laiska. Tinkimistä kuitenkin melkein rakastan. Se voi olla erittäin hauska sosiaalinen tapahtuma ja jättää yleensä aina hyvän mielen. Olen siinä myös oikeasti aika hyvä. Jos turisti ei täällä ollenkaan pyri laskemaan hintaa, balilaiset jo huudahtavat "Bargain, bargain!". Saapa nähdä niin tammikuussa heitän samaa tinkimisläppää Turun Stockmannilla ja kaverit makaavat maassa myötähäpeän uhreina.

Nyt pitäisi olla jo untenmailla. Kuuntelen outoa "Gekkou, gekkou!" ääntä tässä sängyllä. Olemme miettineet, että mikä kone tai eläin sitä tekee. Se kuuluu täällä Kerobokanissa joka puolella aina välillä. Olisi kovin hauskaa, jos nuo gekot seinillä toistelisivat sitä. Tai sitten se on joku meistä, joka pilailee muiden kustannuksella. Selamat malam.

Cemara

Terassin ja olohuoneen välillä ei ole lasia.

Jos on seinät, niillä on tauluja, joista tämä tässä on yläkerran aulassa.

 

Näkymä tyttöjen makuuhuoneen ikkunasta.

Villa neljällä makuuhuoneella ja kolmella kylpyhuoneella.

Tuohon laskin hattuni.

Makuuhuoneesta parvekkeelle.

Parvekkeelta makuuhuoneeseen.







Tämä villa sijaitsee Kerobokanin kaupungissa ja me asutaan periaatteessa lähellä kaikkea, mutta maaseudulla. Kouluun Denpasariin tästä on alle kuusi kilometria, jos yksi silta tulee korjattua. Aamulla herätään kukonlauluun, mutta pitkäjalkakukot kiekuvat vasta yhdeksän aikoihin. Teillä kävelee vastaan pörröisiä tipuja tai sitten vastassa seisoskelee lehmä. Miehet lennättävät leijaa pellolla; osa kannattelee, osa on yleisönä. Lähikaupassa pikkutytöt laskevat meille vaihtorahat ja isä pakkaa ostokset.

Täällä on kloonattu koiria. Kaikki ovat täsmälleen yhtä laihoja, valkoisia ja punaisella kaulapannalla varustettuja. Osa vahtii aggressiivisesti villoja, osa nukkuu pöydillä. Jos lähtee lenkille aamulla, voi kävellä yhä kapenevaa tietä siihen asti, että tie loppuu ja tulee teksti "No way". Näen koko naapuruston valokuvina, mutta kameralaukku ei ole aina olalla.

Ylempänä on kuitenkin lisää kuvia meidän talosta. Täällä on viettetty aika rauhallisia päiviä nyt. Olen kipeänä ja niin on varmaan puolet meistä. Tänään olimme kyllä koko päivän Ubudin kylässä, josta kerron myöhemmin. Huomenna palaamme pitkästä aikaa Kutaan, josta voisin julkaista kanssa kaikenlaista. Toisaalta tekisi mieli olla makuuasennossa tuossa keltaisessa makuuhuoneessani (se jossa on hattu), juoda appelsiinimehua ja seurata kuinka särkylääkkeet alkavat vaikuttaa kehossa... Mutta kun ei vain malta. Tämä paikka on kuitenkin "Maailman aamu" eikä sitä ole nähnyt vasta kuin sen kajon.

Asuntokaupat

Asuntometsästys alkoi tiistai-iltana. Pojat kiersivät iltapäivän taloja Farrah Hadi nimisen välittäjän johdolla, kun itse olin hoitamassa pankkiasioita. Katselimme myös muita vaihtoehtoja, mutta keskiviikkona palasimme kaikki kuusi katsomaan yhtä Farrahin esittelemää taloa. Torstaina teimme sitten kaupat täällä, kun saimme tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Perjantaina muutettiin sisään. Kuvat ovat torstain kaupankäynnistä.

Matka alkoi taxilla tai transportilla balilaisittain. Täällä on joka askeleella mies ja auto tai mies ja skootteri sekä huuto "Transpoort, transpoooort!". Itse asiassa moni tulee skodella vastaan ja huutaa lennosta kyytiinsä. Nämä transportterit ovat ystävällisiä neuvomaan myös esimerkiksi tietä. Huomasin vain kun tuossa kävelin eräänä aamuyönä hotellille ja varmistelin, että reitti on oikea. No niin, mutta talolle mentiin siis taxilla normaalisti viisi ihmistä takapenkillä.

 

Välittäjä Farrah tuli skootterilla paikalle ja vastassa meitä oli oma henkilökunta. Meillä on täällä oma cleaning lady Heni, jota pojat kutsuvat tuttavallisesti Honeyksi sekä talonmies Timin. Tai ihan vain kotoisasti Taalasmaan Ulla ja Seppo. Meidän henkilökunta asuu täällä omassa osassaan taloa ja taikovat tätä huushollia puhtaaksi. Kaikki tapahtuu hyvin huomaamattomasti. Kun hetkeksi poistuu huoneesta ja tulee takaisin, niin kengät ovatkin terassilla siististi rivissä, lasi tiskattu ja lehti haravoitu uima-altaalta.

Teimme miljoonakaupat. Kahden kuukauden vuokra maksettiin käteisellä rupioina. Siinä jonkin verran hypättiin edellisenä iltana automaateilla nostamassa seteleitä. Yksi euro kun on noin 12 000 rupiaa. Koska tässä on kuitenkin kuusi tulevaa juristia, niin piti olla kynä ja paperiakin kauppaa hierottaessa. Se ei kuitenkaan ole tyypillistä indonesialaista tyyliä. Täällä ei ole tapana tehdä kirjallisia sopimuksia, vaan kaikki on vähän "Maybe later".

 

Tähän taloon kuuluu myös vartijan koppi. Silloin kun me olemme uima-altaalla vartijat seuraavat herkeämättä kameroista. Äsken kun kävimme kaupassa koppi oli täynnä security-miehiä. Katsoivat kaikki futista.

Kamerat kuvaavat taloa ja välillä fiilis on kuin BB-talossa olisi. Kuusi erilaista ihmistä ja kaikki tehdään koko ajan yhdessä. Nyt tuossa ympärillä viisi ihmistä tappaa hämähäkkiä. Tai hyppii ilmaan. Se on nyrkin kokoinen ja tuli tähän sohvalle, joten poistuin itsekin tästä hetkeksi.

 

Meillä on ihana villa. Sisustus balilaisen värikäs ja kaikki on kodikkaassa sopusoinnussa keskenään. Teen ehkä jopa huomiseksi blogipostauksen tästä paikasta kuvineen ja kerron vähän ympäröivästä alueesta. Tai "maybe later".

Tämä matka

Perjantaina juhlittiin läksiäisiä. Oli kovin kivat hipat, kiitos kaikille! Lauantaina koitti pieni muutto ja siivous. Vähän piti myös pakata. Sunnuntaina meillä oli "yksityistaxi" Turusta Helsinki-Vantaa -lentokentälle. Lähtö aamulla neljältä Tuomiokirkon juurelta ja Helsingistä aamulento Pariisiin.

Pariisin kentällä meni tovi ja sitten toinen samanlainen. Kymmenen tuntia lennettiin kohti aurinkoa Hong Kongiin. Välillä saimme tekoyön. Ja koko ajan tuntui kuin olisimme olleet Hong Kongissa. Kaikki ihmiset ympärillä olivat aasialaisia, samoin ruuat ja henkilökunta. Hong Kongista laskeuduimme Hong Kongiin.

Tykkään lentokoneiden miniatyyrielämästä. Astun sisään pienestä ovesta, istun pienelle penkille, avaan pikkuateriani ja katson pikkuruudusta suuria eläviä kuvia. Nousun aikana kaikki ulkona pienenevät ja lopulta katoavat eikä jäljelle jää kuin satunnaiset pikku-lennokit pilvien lomiin.

Meitä viihdyttivät leffat, tv-sarjat, pelit ja nytkähdysunet. Nytkähdysunet on se kun niska revähtää alas ja sitten herää siihen nytkähdykseen. Sen pienen välin (pään matkalla alas) nukkuu. Nukuimme me kyllä muutenkin. Olen ollut sellaisissa asennoissa, että jalat ovat mustelmilla. Kaksi kertaa heräsin siihen, että joku silitti päätäni. Olin käytäväpaikalla näiden "kolmen balikundini" vieressä. Säpsähdin katsomaan käytävälle
kuka se oli. Toisella kertaa siinä ei kävellyt kukaan. Epäilen erästä aasianlaista teinipoikaa

.

Hong Kongissakin odotimme myöhässä olevaa konetta. Balin koneessa näkyikin sitten jo balilainen elämäntyyli. Täydellinen iloinen sekasorto, ja silti (ainakin näennäisesti) kaikki on kauniin hallittua. 32:n tunnin matkustaminen päättyi, kun tulimme ensimmäiseen hotelliimme. Kävelimme illalla kaduilla päät hieman vielä jumissa. Hypimme pois skoottereiden tieltä, nautimme aterian ja otimme loppuillan chillisti.

Tämä pieni aika täällä on mennyt oikeastaan asunnon etsintään. Olemme käyneet tsekkaamassa Kutan aallot ja ostaneet kahden euron Raybaneja. En laita lainausmerkkejä tuohon viimeiseen sanaan, koska me vain olemme synnynnäisiä tinkaajia.

Tänään meidän päivät hotellissa tulivat täyteen ja koska parempaa tarjousta ei sieltä saatu, kävelimme taas pitkin katuja kyselemässä majapaikkaa. Tänään tänne saapui myös kaksi tuttua tyttöä Suomesta. Sattumalta nämä tytöt asuivat meitä vastapäätä toisella puolella katua kivasti edullisemmassa hotellissa, joka täytti kaikki vaatimukset. Niinpä me siirsimme matkalaukut tänne kadun toiselle puolelle.

Hotellissa ei toki kuitenkaan koko aikaa asuta ja tänään tärppäsi myös villa-markkinoilla. Kiertelyjen ja keskustelujen jälkeen saimme vuokrattua jouluun asti idyllisen talon kuudelle hengelle. Taloon muuttaa minun ja poikien lisäksi nämä kaksi suomalaista tyttöä. Aamulla siirrämme tavarat uuteen kotiin, mutta pidämme myös tämän hotellin sovitut kaksi päivää ja tutustumme tähän Kutaan. Jännää asua kahdessa paikkaa Balilla samaan aikaan! Täytyy varmaan esitellä se villa täälläkin.

Nyt kello lähenee täällä puolta yötä (pitäisi muuttaa tuo blogini kello, se ei näytä edes Suomen aikaa) ja jumalille uhratut suitsukkeet kirvelevät silmiä. Hyvää illanjatkoa Suomeen. Täällä voidaan erittäin hyvin.

(Tämä teksti on kirjoitettu eilen 24.08, mutta nettiongelmien vuoksi julkaisen vasta nyt. Nyt on kiire juosta kylmään suihkuun ja sitten on lähtö Balin yöhön.)