Loppuja
”Asiat eivät räjähdä/
ne jäävät, ne haalistuvat/
niin kuin auringonvalo luopuu ihosta/
niin kuin vaahto nopeasti uupuu hiekkaan – – ”
Derek Walcott
Olen Suomessa. Tässä on monta pitkästä aikaa tapahtuvaa asiaa meneillään yhtä aikaa. Olen neljän kuukauden jälkeen ensimmäisen kerran pari päivää yksin, jos päiviä sairaalassa ei lasketa. Luen runokirjojani ja nautin suklaata ja Kahvia. – Ah. Pesen pyykkiä neljän kuukauden tauon jälkeen. – Huh. Odotan, että tiskiä tulisi sen verran, että saisi tiskata. – Täh? Teen siis monia asioita pitkästä aikaa. Luen innoissani kaikkea suomeksi kirjoitettua. Luin Lakimies Uutisetkin kannesta kanteen. Sitten muistin runot ennenkö meni liian oudoksi (”Hmm, lukisiko vielä tämän säädösluettelon?”). Tuo yllä oleva runo jatkuu vielä, mutta siinä puhutaan muun muassa hiljaisuudesta, joka ympäröi Beethowenin päätä.
Vaikka kuuloni ei ole mennyt vielä (*, niin ympäröi tätäkin päätä hiljaisuus. Miten hiljainen maa tämä onkaan. Autioita kaupunkeja. Kamalan paljon on metsiä ja peltoja ilman kauppamiehiä. Hajuttomia kohtia kaduilla, vaikka hajuaistini ei ole mennyt. Moottoriteitä, joissa autot liikkuvat kuin tieteiselokuvissa; äänettä ja lentäen. Tässäkin ollessani vain tietokoneesta kuuluu pieni ääni. Odotan, että kuulisin ukkosen jylinää, etäistä musiikkia, lepakkojen siipien kahinaa, naurua alakerrasta, gekon sanovan seitsemän kertaa ”gekko”. Ei täällä ole mitään noista. On vain hiljaisuus, joka ympäröi päätä.
Kaikki kolme lentoa menivät hyvin. Yhteensä matkustamista tuli ehkä 35 tuntia. Pisimmällä lennolla välillä Hong Kong – Lontoo katsoin leffan ja söin karjalanpaistia (tai siltä se näytti) punaviinin kanssa. Ja nukahdin. Heräsin aamupalaa tuotaessa, kun lento oli jo melkein ohi. Kuulin, että yöllä olisi tullut toinen jäätelötarjoilu, jonka missasin. En tiedä huijattiinko minua vai oliko sitä jäätelöä. Nukun tosiaan hyvin kaikissa epätavallisissa paikoissa. Saatan myös olla koko uneksinnan ajan jossain vaikealta näyttävässä jooga asennossa. Parempi varmaan niin, kuin että olisi koko joogan ajan jossain vaikeassa unessa.
Matias lähti Thaimaahan ja tytöt jäivät villaan vielä yhdeksi yöksi. Olihan siinä lähdön suru. Oli haikeaa jättää kaikki ihmiset, joita tapasi tuona aikana taakseen. Niin se on aina, kun hyvästelee ihmisiä tietäen, ettei heitä tule näkemään, no ikinä. Turkulaisia kuitenkin kohdataan vielä. En tiedä palaanko Balille koskaan. Mutta tämä vaihtosyksy ei päättynyt tuohon kotiinpaluuseen. Bali elää vielä pitkään meidän kaikkien, jotka sen koimme, mielissä. Se vaikuttaa elämiin tavoilla, joita emme vielä tajua. Toiset asiat haalistuvat nopeammin kuin toiset, mutta tämä ei lopu yhtäkkiä.
"Ei oo yhtään väsy" |
Eilen kävimme Jassin kanssa syömässä alakerran italialaisessa ravintolassa, jotta paluu arkeen ei olisi liian kova. En ollut väsynyt matkustamisesta, mutta jotenkin kylmyys ja pimeys täällä pallonpuoliskolla iskivät vasten kasvoja. Tuo ilma tuolla ulkona tuntui melkein pieniltä veitsen iskuilta. Sitä oli vaikeampi hengittää; ihan kuin silloin pari viikkoa sitten, kun opettelin hengittämään veden alla. Ajattelin koko illan vain, että ”Kylymä ja pimiä”. Muutenkin ajatustoiminta oli jotenkin suppeaa tai ainakin ulosanti oli. Ainut adjektiivi, mitä käytin eilen oli ”jännä”. Joskus sanoinkin jännästi ”outo”, kun oikein sanasepoksi ryhdyin. Jassi taas tyytyi sanoihin ”hyvä” ja ”huono”. Esimerkiksi kun sammutin vahingossa valot pyykkituvassa hän sanoi ”Huono”. – Simple guy (**.
Alakerran italialaisessakin kysyin tarjoilijalta englanniksi, saanko lopun pastastani mukaan. Vaikka oikein hoin itselleni, että nyt Sari keskityt, etkä vahingossa puhu englantia. No sehän meni hyvin (en muista kommentoiko Jassi tätä sanomalla hyvä vai huono). Ravintolassa oli aivan mahtava tunnelma ja Turku näytti parhaita puoliaan. Ravintolan kokki toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi takaisin taloon. Tänään hän vinkkasi keittiön puolelle rappukäytävässä, kun halusi antaa meille lahjaksi hedelmäkakun. Oli ihanaa palata tänne. Tuolla lennolla, josta kirjoitin yläpuolella, istui vieressämme muuten brittimies, joka oli asunut joskus pari vuotta Turussa. ”Laentinen Pitkaekatu”. Pieni maailma ja muita kliseitä.
Takana 35 tuntia matkustamista, suihku ja koko vaatekaapin päällepukeminen - kerralla |
Ai niin, tämä blogi ei lopu yhtäkkiä, vaan annan sen hiipua pikkuhiljaa. No ei vaan. Jatkan tätä niin kauan kuin taskussa on tarinoita tuosta matkasta. Haluan kertoa esimerkiksi sukelluksista, joita tein. Kambodzasta en ole kertonut vielä mitään! Ja se oli jännä paikka se. Siis hyvä.
Hedelmäkakku ja italiaanon vitsit |
*) Minulla on kaksi pelkoa. Yksi hyvä ja yksi huono (joku kirja alkoi melkein näin). Pelkään, että sairastun joskus Alzheimerin tautiin. Mikään ei ole niin kammottavaa kuin unohtaa pikkuhiljaa kaikki. Pelkään unohtavani rakkaiden nimet, eksyväni puutarhaan. Olen itkenyt katsoessani näitä dokumentteja, joissa unohdustauti vie persoonan. Voisin puhua muistista ja sen menettämisestä niin kauan, että te kaikki olisitte unohtaneet, mistä tässä blogissa oli kysymys. Muisti on kiehtova asia. Samoin sen ympärille rakentuvat elokuvat ja kirjat. Katsokaa Memento. Lukekaa Tokio ei välitä meistä enää.
Niin se toinen pelkoni; pelkään että menetän kuuloni ja saan sellaisen ruman kuulolaitteen. Sanoinhan, että tämä pelko on huono! Varsinkin kun kuulin, etteivät ne kuulolaitteet enää nykyään ole ihonvärisiä ja nyrkin kokoisia. Mummin kavereilla oli sellaisia ja he huusivat silti.
**) Simple guy termi tuli tutuksi Phnom Penhissa. Meidän ensimmäinen tuk tuk- kuskimme, kovan luokan business man, halusi viedä meidät katsomaan Angkor Watia. Hän vain pyysi hulluja hintoja siitä, että olisi lähtenyt oppaaksemme auitonkuljettajan lisäksi. Mies sanoi vaatimattomasti tietävänsä jotain 98 % Kambodzan historiasta ja puhuvansa parempaa englantia kuin monet maanmiehensä, joille hänellä oli olemassa nimitys. Halusimme saada pelkän autonkuljettajan emmekä maksaa lisäksi suuria oppaasta, vaikka siinä olisikin melkein sataprosenttinen tietopankki. Lopulta mies tarjosi halvemmalla kaveriaan meidän kuskiksemme pohjoiseen. ”But he is well you know, just a simple guy”.