Cemara

Terassin ja olohuoneen välillä ei ole lasia.

Jos on seinät, niillä on tauluja, joista tämä tässä on yläkerran aulassa.

 

Näkymä tyttöjen makuuhuoneen ikkunasta.

Villa neljällä makuuhuoneella ja kolmella kylpyhuoneella.

Tuohon laskin hattuni.

Makuuhuoneesta parvekkeelle.

Parvekkeelta makuuhuoneeseen.







Tämä villa sijaitsee Kerobokanin kaupungissa ja me asutaan periaatteessa lähellä kaikkea, mutta maaseudulla. Kouluun Denpasariin tästä on alle kuusi kilometria, jos yksi silta tulee korjattua. Aamulla herätään kukonlauluun, mutta pitkäjalkakukot kiekuvat vasta yhdeksän aikoihin. Teillä kävelee vastaan pörröisiä tipuja tai sitten vastassa seisoskelee lehmä. Miehet lennättävät leijaa pellolla; osa kannattelee, osa on yleisönä. Lähikaupassa pikkutytöt laskevat meille vaihtorahat ja isä pakkaa ostokset.

Täällä on kloonattu koiria. Kaikki ovat täsmälleen yhtä laihoja, valkoisia ja punaisella kaulapannalla varustettuja. Osa vahtii aggressiivisesti villoja, osa nukkuu pöydillä. Jos lähtee lenkille aamulla, voi kävellä yhä kapenevaa tietä siihen asti, että tie loppuu ja tulee teksti "No way". Näen koko naapuruston valokuvina, mutta kameralaukku ei ole aina olalla.

Ylempänä on kuitenkin lisää kuvia meidän talosta. Täällä on viettetty aika rauhallisia päiviä nyt. Olen kipeänä ja niin on varmaan puolet meistä. Tänään olimme kyllä koko päivän Ubudin kylässä, josta kerron myöhemmin. Huomenna palaamme pitkästä aikaa Kutaan, josta voisin julkaista kanssa kaikenlaista. Toisaalta tekisi mieli olla makuuasennossa tuossa keltaisessa makuuhuoneessani (se jossa on hattu), juoda appelsiinimehua ja seurata kuinka särkylääkkeet alkavat vaikuttaa kehossa... Mutta kun ei vain malta. Tämä paikka on kuitenkin "Maailman aamu" eikä sitä ole nähnyt vasta kuin sen kajon.