Selamat siang! Aka kabar anak laki-laki? Sudah mandi? Sudah kawin? *

Keväällä, kun poikien kanssa täytettiin vaihtohakemuksia, tulin jo lainanneeksi paljon Balia, Indonesiaa ja muutenkin Kaakkois-Aasiaa käsitteleviä matkaoppaita. Eräässä Malesian oppaassa maata kehuttiin taivaisiin saakka, paratiisiksi, mutta miinuspuolena kirjoittaja koki tarpeelliseksi mainita juomiin laitettavat pillit. Siis kysymättä laittavat sen pillin! Joka kerta! Onhan se nyt yhtä pelleilyä laittaa pinkki pilli keski-ikäisen miehen lasiin. Vähemmästäkin menee hermot ja omistetaan luku kirjassa.

Matkaoppaiden taso vaihtelee ja moni on suunnattu selkeästi enemmän eläkkeellä maailman kiertelyyn ja fiilistelyyn. Olenkin kuullut monen nuoren sanovan, ettei ikinä ostaisi mitään opasta. He ovat eri sanoin kuvailleet, että kirjat sisältävät ohjeita liian kulutetuille reiteille. Johtavat aina siihen pisteeseen asti, missä tukehdutaan turistimassaan. Niin, voi kai se olla niinkin. Mutta kirjat sisältävät paljon myös mielenkiintoista faktaa esimerkiksi maan historiasta ja kulttuurista ylipäänsä. On kovin antoisaa tietää asioiden taustoista, ja se tuo aina korvaamatonta lisäarvoa itse kohteelle. En voi olla ihmettelemättä, että on ihmisiä, jotka poikkeavat esimerkiksi Kampodzhaan täysin tietämättöminä lähihistorian kansanmurhasta, luullen Pol Potin olevan joku paikallinen huvi tai juoma. Pidän muuten kärjistävistä esimerkeistä.

En sanoisi, että matkaoppaat olisivat mikään paras tiedonlähde, mutta ovat ne käteviä kantaa mukana. Tällä suuntavaistolla olen myös oppinut rakastamaan niitä karttoja. Oppaat myös kaikessa minimaalisuudessaan houkuttelevat etsimään asioista lisätietoa. Toisaalta on myös nautinnollista elää matkaa näiden kirjojen kautta jo vähän etukäteen. Se suunnitelluissa matkoissa on parasta, että saa ikään kuin kolme matkaa: haaveilun, varsinaisen ajan paikanpäällä ja muistot.

Olen miettinyt myös muita matkalukemisia. Hyllystäni voisin napata pehmeäkantisena vaikkapa Patriarkan syksyn , Supernaiivin tai kirjan Tokio ei välitä meistä enää. Toisaalta olisi mahtavaa lukea vanhoja paksukais-klassikoita pitkästä aikaa. Vuodet oikeustieteellisessä ovat tenttilukemisineen vieneet tilaa lukuharrastukseltani, mutta Balilla Udayana Universityssä tuskin on niin paljon tenttimateriaalia. Tai ken tietää. Mielenkiinnolla odotan kyllä jo kaikkia oppitunteja ja excursioita. Kiireisenä tulevat pitämään myös mahdollinen sukelluskoulu, joogakoulu, surfikoulu ja mitä näitä nyt on…

Kävellessäni eilen töistä kotiin istahdin hetkeksi Aurajoen rannalle siihen Tuomiokirkkosillan juureen. Seuraani liittyi täysin tuntematon noin kolmekymppinen mies. Hän aloitti kysymällä haluanko kuulla tarinan. En tiedä kuinka monta hyvää tarinaa on alkanut noin, mutta varsin monta huonoa iskuyritystä kyllä. Hän näytti kuitenkin ihan hauskalta ja minä olen aika utelias ihminen. Vastasin siis, että kunhan se on hyvin lyhyt. Kolmen tunnin kuluttua jatkoimme molemmat reittejämme omiin suuntiimme, tietenkin.

Siinä välissä juttelimme kaikesta mahdollisesta. Aurinko oli lempeä ja keskustelu tuntemattoman ihmisen kanssa yksi parhaista pitkään aikaan. Huomasimme jossain kohtaa lukeneemme samoja kirjoja Italo Calvinolta, Mika Waltarilta, Hemingwayltä, John Irwingiäkin juuri saman ikäisinä… Puhuimme kirjoista ja niiden hahmoista. Siitä mikä on minkäkin metafora Kurt Vonnegutilla. Mies lausui minulle pari runoa Arto Melleriltä ja suositteli kirjoja, joista pitäisin. Ehkäpä matkalaukkuuni mahtuisi Sartren Inho tai Waltarin Suuri illusioni.

Trooppiset yöt ovat saapuneet Turkuun. Vaikka en nukkuisi silmällistäkään, niin tämä lämpö on hyvä. Hain tänään loput rokotteet apteekista ja varasin ajan piikeille. Vielä on aikaa.


* Osaan ulkoa otsikon indonesiaa olevat lausahdukset. En tiedä miten (ja miksi), olen kai viljellyt niitä niin paljon kavereille usuttaen “sopiviin” kohtiin keskusteluja. Tarvittaessa olen vain käyttänyt tyttö-sanaa (anak prempuan) pojan sijaan.

Suomeksi: Hyvää päivää! Mitä kuuluu poika? Oletko jo kylpenyt? Oletko jo naimisissa?

En tiedä sitten miten pitkälle noilla lausahduksilla Indonesiassa pääsisi tai että mihin päätyisi. Pakko varmaan oppia Bahasa Indonesian -tunneilla vähän lisää.


Viime kesän yksi parhaita päiviä oli Musen keikka tyttöjen kanssa. Tämä on parempaa kuin hyvää: